Uno cerveza por favor

Vappu on vietetty ja ainakin tämän vuosituhannen hienoimmassa kelissä. Monella tosin varmaan touhu on lähtenyt uuteen nousuun jo useampaan kertaan johtuen juhlan sijoittumisesta loppuviikkoon. Itsekin olen kyllä terassilla istunut ja jonkinmoista terassirusketustakin alkaa ilmetä. (naamassa kunnon kanariffa bruna, samoin käsissä, mutta kun t-paidan ottaa pois alta ilmestyy sellainen valkoinen valas, että itse Moby Dick olisi ihmeissään) Touhu on kuitenkin pysynyt hyvin lapasissa, eikä allaolevan videon jatko-osaa ole tarvinnut kuvata.

Olen ali-ihminen. Monestakin syystä, mutta erityisesti siksi etten juo olutta. Voi pojat että olen yrittänyt opetella. Uskoisin että olen aloittanut tuopin tai ruskean pullon useita satoja kertoja elämäni aikana. Vain muutamaan otteeseen olen saanut lasin tyhjennettyä, silloinkin totaalisen irvistyksen kautta. Ikinä en ole kulauksestakaan nauttinut. Ei ole väliä onko olut lageria tai tummaa, tsekkiläistä, irkkua, tanskalaista.. En oikestaan tiedä mikä oluessa etoo minua. Onko se mallas? Happo? Ei mitään tietoa, mutta pahoin pelkään etten koskaan opi oluen ystäväksi.

Asiaa saa selitellä aika usein. Pidän siidereistä, mutta onhan se äijäporukassa aika neitimäistä kiskoa makeaa päärynää kun muut nauttivat pirtelöään. Ulkomaillakin olisi helppo tilata se olut, kun aina ei välttämättä muita mietoja vaihtoehtoja ole, tai niistä ei tiedä. Toki esim. Vodka on aika kansainvälinen sana, mutta pelkästään sen hokeminen tiskillä voi jättää illan lyhyeksi.

Elämäni ensimmäiset pienet hiprakat vedin oluen voimalla. Silloin tuli todella paha olo. Liekö tuo oluen tuoksu jäänyt muistijälkenä aivoihini ja suojellakseen itseänsä aivot lähettävät koko kroppaa väristävän inhoreaktion. Samoin on nimittäin käynyt nuuskan kanssa. Veljeni käytti nuuskaa silloin kun itse olin teini-iän kynnyksellä. Kerran ollessani yksin kotona menin jääkaapille ja avasin Ettan purkin. Pyöräytin sormissani löysän pallon ja tyrkkäsin huulen alle. Pallo oli niin löysä, että nielaisin tuota mämmimäistä delikaattia herkkua ehkä tee-lusikallisen verran.

Hetken oli hemmetin hauskaa. Huone pyöri ja hymyilytti. Se hetki jäi noin kolmeen minuuttiin. Tämän jälkeen ryntäsin vessaan ja oksensin mustaa mössöä. Samassa kuulin myös vanhempieni palaavan kotiin.


Ei auttanut kuin sipaista linttaan astutut talvilenkkarit jalkaan ja rynnätä kotitalomme takana sijaitsevaan metsään. Siellä tuli sitten pitkää sylkeä valutettua useamman tunnin ajan. Aina sen jälkeen lähelläni aukeava nuuskapurkki saa minut yökkäämään.

Minun ei auta kuin hyväksyä oma vajavaisuuteni oluen vihaajana. Toki, kaikista maailman vajavaisuuksista se varmasti ei ole pahimmasta päästä.

Ei muuta kuin hölkyn kölkyn!