Finglish

Hetken on tässä työkiireiden takia ollut paussia kirjoittamisesta.

Kirjoitan pian lisää, mutta sitä ennen kannattaa tutustua Blogiini englannin kielisenä.

Kääntämisessä käytetty Googlea. Ja melko sujuvaahan tuo on!

Everyday ideas - Mököttäjä

Mökkivieras

Mökkikausi on potkaistu käyntiin. Joku tuntematon kirjoitti pakinassaan osuvasti, että Suomessa ostetaan taas vaikka kuinka monta alennus kuohuviinipulloa tai kukkapuskaa, jonka varjolla saadaan olla tuttavien mökillä passattavana ja ruokittavana koko viikonlopun. Seuraava kaveri vei tämän mökkivierailukulttuurin aivan uusiin svääreihin.

Eletään suht myöhäistä syksyä vuosituhannen alussa. Isäni herää aamuyöstä lankapuhelimen soittoon. Aamuyön puhelut ovat tietysti aina huolestuttavia, kun lapset ovat jo maailmalla. Vastakkaisessa päässä kuuluu hyvin selkeällä artikuloinnilla:
"Täällä puhuu professori Pentti Matikainen. (nimi muutettu) Soitan täältä kesäasunnoltanne. Valitettavasti minun on kerrottava että murtauduin tähän hienoon huvilaanne. Olin tuolla noin kilometrin päässä vieraisilla, kun mökin isäntä tuli hulluksi ja rupesi saamaan hallusinaatioita. Jouduin pakenemaan metsään ja tunteja harhailtuani löysin tämän talon ja tulin hälyttämään apua. Soitin poliisille ja palokunnalle, ja minut tullaan hakemaan täältä aamulla. Sopiiko että yövyn tilallanne?"

Isäni oli hetken hämillään, mutta hyvätatoisena sanoi asian sopivan mainiosti. Isä meni takaisin sänkyyn, mutta uni ei tullut silmään. Häntä jäi joku vaivaamaan asiassa. Hän päätti soittaa poliisille: "Onko tällainen Pentti Matikainen ollut yhteydessä? Oletteko luvanneet hakea hänet?"
Poliisin vastaus oli: "Tuttu on mies, pyysi hakemaan pois, mutta emme todellakaan hae. Menkää mökillenne, ottakaa pesäpallomaila mukaan ja käskekää uida kotiin." (Kesätilamme sijaitsee Suuri-Jänkäsalo saaressa)

Isäni oli vielä enemmän hämillään. "Ettekö te voisi hakea häntä pois, en minä tiedä onko hän uhkaava tai muuta vastaavaa?" Poliisi totesi vain että he hakevat pois ainoastaan jos hänestä tehdään murtoilmoitus tai hän on käyttäytynyt uhkaavasti. Silloin hänet haetaan vaikka helikopterilla. Mutta kuulemma miestä ei tarvitse pelätä. On rauhallinen mutta vähän hölmö.

Isäni päätti soittaa veljelleni, joka on vähän riskimpi kaveri. Veli vanhana baarityöntekijänä tunnisti heti nimen. Oli kuulemma kerran poistanut miehen ravintolasta, jolloin vartin päästä baariin oli tullut pommiuhkaus. Alkoi kuullostaa aika velikullalta.

Siihen aikaan saareen vielä mentiin moottoriveneellä, nykyään pihaan pääsee lossin ansiosta autolla. Kun veljeni Joke pääsi mökillemme, oli näky melkoinen. Matikaisen Pena köllötteli tuvan lattialla, vieressään kaksi kellaristamme haettua viinipulloa ja iso koira. Vaikka viiniä oli roiskunut ympäriinsä, ilmeisesti aika iso osa oli löytänyt suuhunkin, sen verran kännissä mies oli. Joke potki isännän ylös ja käski painua veneelle. Hän veisi miehen mantereen puolelle. Vastahakoisesti mies lähtikin rantaa kohti.

Rannassa Pena soitti ilmeisesti naisystävälleen seuraavan puhelun: "Moi. Mut on hakattu tosi pahasti.. Just ollaan nostamassa ambulanssiin." Ilmeisen rehti kaveri siis.
Saimaalla oli aika kova aallokko ja Joke heitti isännän keulapainoksi ja koirakin kyytiin. Mies nukahti keulapenkille ja pikku hiljaa joka aallon kohdalla hän valui veneen lattialle. Kohta hänen päänsä hakkasi merialumiinia joka töytäyksellä, ja tuskin Jokekaan niitä aaltoja erityisesti tässä tapauksessa väisteli. Ei muuta kuin isäntä ja koira rantaan ja kotiin nukkumaan.

Tarina ei suinkaan lopu tähän. Parin päivän päästä isäni ja veljeni saivat soiton poliisilta. Pyyntö tulla kuulusteltavaksi epäiltynä heitteillejätöstä! No esitutkinta sujui joutuisasti, eikä syytettä koskaan tullut. Poliisit lähinnä naureskelivat tapaukselle.

Miten mies oli alunperin löytänyt saareemme? No.. Hän oli törmännyt mantereen puolella Hotelli Saimaanrannan ääressä noin kilometrin päässä meistä mökkeilevän Helsinkiläis pariskuntaan joka oli tulossa kauppareissulta. Nainen on koiraihmisiä ja oli mennyt silittämään Matikaisen koiraa. Matikainen siinä oli sitten kysynyt että mihin pariskunta on menossa? Kuultuaan että Jänkäsaloon, hän oli keksinyt tarinan, että hänen isänsä on kalassa Jänkäsalon vieressä ja kysynyt voisiko tulla heidän kyydissään saareen. Pariskunta oli tietysti suostunut.

Saaressa hän oli soittavinaan puhelun ja ilmoittanut, että hänen isällään menee vielä muutama tunti. Ja kysyi voisiko tulla viettämään aikaa pariskunnan mökille. Pariskunta suostui, nyt jo vähän epäröiden. Heti kun he pääsivät mökille, Pena alkoi vaatia pötyä pöytään. Nyt isäntä ärähti, että ei tipu ennenkuin saa nähdä jotain henkilötietoja. Eihän isäntä voi tietää jos Pena on vaikka vankikarkuri konnunsuolta.
Talon emäntä laittoi tässä välissä edellispäivän jämiä koiralle ruuaksi. Penapa sitten ketteränä poikana meni lattialle koiran viereen natustamaan murua rintaan.
Isäntäväki ei voinut kuin katsella ihmeissään. Tässä vaiheessa Pena lähti ulos muka soittamaan puhelua, eikä miestä sen koommin näkynyt.

Ennen kuin Pena löysi meidän tilallemme, hän oli löytänyt lähellämme olevan tilan, jossa asuu pariskunta vakituisesti. Voitte vaan kuvitella miltä Talon isännästä on tuntunut herätä keskellä yötä kolinaan ja tuvassa on mustiin pukeutunut mies ison koiran kanssa. Aika äänekkäästi isäntä oli Penan ulos heittänyt.

Sellainen kaveri on Pena.

Suuri-Jänkäsalo on noin tuhannen hehtaarin saari Taipalsaaren alueella. Ennen lossin tuloa se oli todella syrjäinen. 90-luvulla eräs marjastaja oli havainnut keskellä syvintä metsää miehen makaavan maassa. Nainen oli ollut varma että kyseessä oli ruumis. Hän oli mennyt ravistelemaan miestä. Tämä oli tuskastuneena katsonut naista ja sanonut: "On se kumma kun ei täälläkään saa nukkua rauhassa!" Tarina ei tarkemmin kerro mistä mies oli paikalle löytänyt.

Maailman ohuin kirja - Urheilu-urani saavutukset

Tätä aihetta on minulta toivottu. Tästä aiheesta on myös nopea kirjoittaa.


Jos lähdetään siitä, että yksilötasolla paras urheilusaavutukseni on Hippokisojen pallonheiton kolmas sija vuodelta 1988. Mielenkiintoista on se, että heitin tyttömäisesti alakautta 23m. Voittaja oli tyttö, joka heitti karjahtaen yläkautta yli 30 metriä. Pituushypyssä en oikein pärjännyt, kun hyppäsin suoraan ylöspäin. Korkeudessa taas rima tippui, kun hyppäsin suoraan eteenpäin. Pitkän matkan juoksussa taas lähdin kummelimaisesti HETI TÄYSILLÄ! Saavutin maksimaalisen hapenottokyvyn sangen nopeasti... Ja siihen se sitten lopahtikin.

Kuten aiemmin jo totesin, olen aina maalivahti. Jos se olisi lentopallossa ja koripallossa mahdollista, olisin sielläkin maalivahti. Tämä johtuu ilmeisesti siitä, että pienenä minua usein nukutettiin jäähallilla, isoveljeni treenatessa, kolmos maalivahdin polvisuojusten välissä. Siitä varmaan myös johtuu tämä ominaistuoksuni.
Jääkiekossa olin mielestäni ihan kelpo veskari niin kauan kuin itseluottamusta löytyi. Mutta muutamassa kuukaudessa kaikki itseluottamus ropisi. SaiPan silloinen kovaääninen ja legendaarinen maalivahtivalmentaja Innasen Marski sai minut joka treeneissä itkemään haukkumalla minut pystyyn.
Jälkeenpäin vasta tajusin, että sillä hän yritti kehittää hermojani ja vahvistaa minua. Lopettamispäätös tuli, kun kerran turnauksessa Turussa joukkuetoveri Toni kysyi valmentajalta että kuka on maalissa seuraavassa pelissä. Kun vastaus oli Jussi, Toni sanoi "Eeeeeeei!" ja rupesi itkemään. Silloin tajusin että on ehkä aika laittaa räpylä ja kilpi naulaan. Päätös jota olen katunut joka päivä sen jälkeen.

Pidin vuoden sapattia ja aloitin lätkän uudestaan. Tällä kertaa hyökkääjänä. Olin aivan totaalisen paska. Tein urallani ehkä kolme maalia ja ne kaikki Pieksämäen Palloseppoja vastaan, kun voitimme katkaisulla aina 15-0. Silloinen valmentajamme Aki nauraa minulle vieläkin kohdatessamme. Syynä kauden lopussa järjestetty kysely, jossa ilmoitin ykskantaan tavoitteeni olevan NHL. Hän aina muistuttaa minua, että olen vähän tavoiteaikataulusta jäljessä. No, ei sinne päässyt koskaan veljenikään, vaikka voidaan sanoa että vähän lähemmäs pääsi.

Jalkapallossa paras saavutukseni on se että sain kerran jalkani poikki. No okei, koulujen välinen mestaruus 6:lla luokalla. Juhuu!

Halusin pelaajaksi Salibandyyn jo 13 vuotiaana. Tuolloin minulle ilmoitettiin tylysti Nakkisormet nimisestä joukkueesta, ettei joukkueeseen enää mahdu. Pelailin sitten puulaakia. Parhaat muistot on Bülsijät nimisestä joukkueesta. Pelasimme Huhtiniemen puulaakisarjaa lähes puoli vuotta tappioitta.

Valmensin salibandya 7 vuotta. Suurin saavutukseni oli se, kun NST:n A -juniorit (tai oikeammin Heart Breakers) voitti Uppsalassa Storvretan turnauksen. Tätä kutsutaan joskus puolitosissaan seurajoukkueiden maailmanmestaruudeksi. Todellisuudessa joukkuetta valmensi sen A-junnujen kapteeni Bobi Arponen ja HB-joukkueen isä Miha. Minun tärkein tehtäväni oli olla hiljaa ja koostaa kuvamateriaalista DVD. No... Turnaus oli vuonna 2005 ja se DVD on vielä vähän kesken. Eli ei siitäkään voi hirveästi ansioita ottaa, vaikka suht hiljaa pysyinkin.

Kyseisen Rainan traileri

Kehonrakentaja harrastuksestani saittekin jo lukea aiemmin.



Ymmärrettävästi tämän pidempää tekstiä ei aikaan saa. Mutta vielähän olen nuori.
2014 Sochissa voitan curlingissa kultaa!

edit. Jussi R ehdotti kommenteissa minulle Mölkyn MM-kisoja. Tähän ideoin, että voisin kehittää oman MM-tittelini joka sopii vain ja ainoastaan minulle. Mikä se voisi olla? Kuka kuiskaa koviten - MM, Kuka laulaa kauneiten pää vedessä... Paskin Blogi-MM... Antakaa toki ideoita

Hallitonttu Topi

Aikanaan kun Suomi oli täynnä kyläyhteisöjä, jokaisesta kylästä löytyi kylähullu. Teollistumisen ja urbanisoitumisen jälkeen näitä sympaattisia hömelöitä löytyy vähän joka alalta, myös urheilun ystävistä.

Esimerkiksi Jyväskylästä löytyy Halli-Ana. (tai Sali-Ana)Sympaattinen ja sosiaalinen kaveri joka käy varmaan kaikissa urheilutapahtumissa mitä Jyväskylän seudulla on. Itse olen törmännyt häneen usein salibandyotteluissa. Halli-Ana on sangen äänekäs kaveri ja hänessä erikoista on erityisesti se, että hän kannattaa aina vierasjoukkuetta. Yleensä hänellä on asiaankuuluvaa fanihepenettä päällä. En tiedä Anasta paljoa, vaikka hän melko legenda onkin. Usein vierasjoukkue palkitsee Anan ennen peliä fanipaidalla tai vastaavalla. Kertokaa toki kommenttiosioon Anasta enemmän, olisi mielenkiintoista kuulla!

Lappeenrannan oma legenda on Topi. Hallityöntekijä joka ainakin itselleni tuli tutuksi junnuvuosina 80-luvun lopusta alkaen. Topi lienee ollut hommissa jo paljon ennenkin. Topi tuli mieleen kun näin parvekkeeltani hassun tonttumaisen hahmon kulkevan Tampereen keskustassa. Hymy tuli huulille välittömästi, paljon tarinoita tulvahti mieleen.

Tulevat tarinat on kaikki kuulopuheita, eikä niiden todenperäisyydestä ole mitään takeita. Korjatkaa toki kaikki virheeni. En tiedä tallaako Topi enää näitä maisia mantuja, jos ei, rauha hänen muistolleen.

Topi oli aikalailla viinaan menevä mies. Hänen vaatetuksensa ja ulkomuotonsa muutenkin viittasi ns. puistojenmieheen. Tämä ulkomuoto juuri sai meidät junnarit kutsumaan miestä Hallitontuksi. Täytyy heti sanoa, että olisi sen viinapullon huonomminkin voinut ansaita, kuin tekemällä tärkeää työtä hallilla.

Tarina 1: Topin kerrotaan pyöräilleen valtakadun päässä olevaa liikenneympyrää väärään suuntaan. Poliisi oli pysäyttänyt miekkosen: "Tietääkö se Topi että kumpaan suuntaan tätä ympyrää pitäisi ajella?" Tähän Topi vastasi empimättä: -Enpä kyllä tiedä, mutta kysykää tuosta LUM:n kioskilta. Ne varmaan tietää.

Tarina 2: Juopon tuuria osa 1. Topin kerrotaan jääneen hallin takana junan alle. Topi oli lentänyt vanhanmallisista junista tutun keula-auran päälle. Junan vauhti oli ollut melko hiljainen ja Topi oli selvinnyt tyystin naarmuitta. Polkupyörä sen sijaan oli mennyt solmuun ja junan pysähdyttyä Topi oli mennyt vaatimaan veturikuskilta korvausta rikkoutuneesta Konjamiinipullosta. Siinä kankkusessa päänsärky on varmasti ollut valtava, kun ei loivariakaan ollut tarjolla. Aivan kuin olisi jäänyt junan alle.

Tarina 3: Topi ilmeisesti asui jossain Lappeenrannan teollisuusalueista pienessä mökissä. Lämmitys ei ilmeisesti ollut kämpässä kovin tasainen, sillä kerran Topin kerrotaan sammuttuaan jäätyneen kiinni harvoista hiuksistaan sängynpäätyyn. Oli jo valmiiksi sangen kulunut look ollut näkemisen arvoinen kun Topi päänsä sai irti revittyä.

Tarina 4: Juopon tuuria osa 2. Hallin viimeinen jäävuoro oli vetäisty ja hallinhoitaja Jussi oli ajanut jääkoneellaan viimeisen kierroksen. Hän kävi heittämässä lumet koneesta hallien välissä olevaan lumikasaan. Aivan sattumalta sivusilmällään hän näki jotain erikoista pilkistävän keskeltä hankea. Järkytys oli suuri kun hän havaitsi sen olevan kylmähkö käsi. Ei varmaan tarvitse kertoa kuka oli mennyt vetämään pienet päiväunet hangen päälle. Topi oli saanut ainakin yhden jäänajon lumet päälleen ja herättyään oli vähän kylmissään. Mutta siitäkin selvittiin.

Tarina 5: Topi tienasi vähän pimeitä viinarahoja korjaamalla rikkoutuneita mailoja. Niitä hän hallin takana naulaili kasaan ja yritti myydä niitä junnareille pihamailoiksi. Kaupantekijäiseksi hän myös tarjosi toisiinsa kiinni liimautuneita irtokarkkeja todella likaisesta pussista. En uskalla edes arvata kuinka vanhoja ne olivat.


Jos tarinoissa oli asiavirheitä, korjatkaa toki kommenteissa. Jos ne ovat täysin legendaa, älkää korjatko! Mielellään lisää tarinoitakin kuulisi, varmasti moni Topin muistaa.

Runsauden pula

- Hei! Meillä on ylimääräistä Betonia 100 000 000 tonnia. Mitäs tehtäis?
- Tehdään Vekaranjärven varuskunta!

- Tätä betonia jäi vielä aika paljon... Mitäs nyt?
- Tehdään Kouvola!

Mukahauskaa

Jo otsikossani sanon tekstieni olevan mukahauskoja.
Se antaa itselleni oikeuden epäonnistua hauskuutuksessa.
Tosiasiassa yritän kuitenkin aina kirjoittaa vähintään suhteellisen
viihdyttävää tekstiä. Siinä on omat paineensa, nyt kun tiedän että tätä blogia jopa käy jotkut elämäänsä kyllästyneet ihmiset lukemassa.

Silloin kun huumorin tekeminen on itsetarkoitus, siinä usein tuppaa käymään niin ettei se naurata ketään. Parasta huumoria mielestäni on täysin tahaton huumori.

Hyvänä esimerkkinä käy esimerkiksi loistavien huumorimiesten PPP:n (Pirkka-Pekka Petelius) ja Jope Ruonansuun sketsisarja 6pack. Siis voi herranen aika miten paskaa läppää! Kun on laitettu kaksi hauskaa miestä yhteen, luotetaan siihen että mikä tahansa naurattaa. Linkitän tähän YouTube pätkän kyseisestä sarjasta. Ja tämä on sitten sitä laadukkaampaa päätä heidän läpistään.
6Pack

Yksi itsearvoinen huumorin ala ei ole minuun koskaan iskenyt. Teekkarihuumori! Tämä ns älykkään huumorin ala saa minut aivan hulluksi. Nämä ns. teekkari tai fuksipilat (tietyissä killoissa Phuksi) ovat kyllä ansainneet "Maailman mukahauskin asia" tittelin.

Tänä vappuna Tammerkoskeen taas upotettiin (valitettavasti myös nostettiin ylös) fuksit perinteisen kasteen merkeissä. Ensimmäisenä upotettiin parhaan fuksipilan keksinyt kilta. Heidän loistava huumorijäynä oli se, että he olivat menneet paikalliseen markettiin ja etsineet uhreja kokeeseen. Kokeessa he olivat liimanneet ihmisten naamaan mustia täpliä ja sitten antaneet tietokoneen analysoida täppien perusteella mikä tunnetila ihmisellä on. Hahahahahahahhahaha. Kuinka älykästä huumoria!

Teekkarilehdistä olen aikanaan tutustunut sekä Otaniemen Äpyyn että Julkkuun,
Tampereen teekkarit painavat Tamppi lehteä. Tyttöystäväni ei aiemmin tiennyt
vielä teekkarihuumori vihaani, joten hän sitten kyseisen aviisin osti. Nauroin yhdelle jutulle, sekin toki oli hauska vain siksi että siinä naurettiin teekkareille:

Tietoteekkari ja koneteekkari juttelivat. Tietoteekkari huokasi: "Kyllä wappu on mukava." Koneteekkari siihen: "Seksi on mukavampaa". Tietoteekkari tähän nöyränä: "Niin on, mutta wappu on useammin".

En sitten tiedä kumman osapuolen huuomrintajuttomuudesta tämä avautumiseni kertoo. Ehkä älyni ei vain riitä näkemään mitään huumoriarvoa näissä mukahauskoissa tempauksissa. Annan muille kuitenkin oikeuden nauttia tai kärsiä Teekkareiden aivoituksista.

Uno cerveza por favor

Vappu on vietetty ja ainakin tämän vuosituhannen hienoimmassa kelissä. Monella tosin varmaan touhu on lähtenyt uuteen nousuun jo useampaan kertaan johtuen juhlan sijoittumisesta loppuviikkoon. Itsekin olen kyllä terassilla istunut ja jonkinmoista terassirusketustakin alkaa ilmetä. (naamassa kunnon kanariffa bruna, samoin käsissä, mutta kun t-paidan ottaa pois alta ilmestyy sellainen valkoinen valas, että itse Moby Dick olisi ihmeissään) Touhu on kuitenkin pysynyt hyvin lapasissa, eikä allaolevan videon jatko-osaa ole tarvinnut kuvata.

Olen ali-ihminen. Monestakin syystä, mutta erityisesti siksi etten juo olutta. Voi pojat että olen yrittänyt opetella. Uskoisin että olen aloittanut tuopin tai ruskean pullon useita satoja kertoja elämäni aikana. Vain muutamaan otteeseen olen saanut lasin tyhjennettyä, silloinkin totaalisen irvistyksen kautta. Ikinä en ole kulauksestakaan nauttinut. Ei ole väliä onko olut lageria tai tummaa, tsekkiläistä, irkkua, tanskalaista.. En oikestaan tiedä mikä oluessa etoo minua. Onko se mallas? Happo? Ei mitään tietoa, mutta pahoin pelkään etten koskaan opi oluen ystäväksi.

Asiaa saa selitellä aika usein. Pidän siidereistä, mutta onhan se äijäporukassa aika neitimäistä kiskoa makeaa päärynää kun muut nauttivat pirtelöään. Ulkomaillakin olisi helppo tilata se olut, kun aina ei välttämättä muita mietoja vaihtoehtoja ole, tai niistä ei tiedä. Toki esim. Vodka on aika kansainvälinen sana, mutta pelkästään sen hokeminen tiskillä voi jättää illan lyhyeksi.

Elämäni ensimmäiset pienet hiprakat vedin oluen voimalla. Silloin tuli todella paha olo. Liekö tuo oluen tuoksu jäänyt muistijälkenä aivoihini ja suojellakseen itseänsä aivot lähettävät koko kroppaa väristävän inhoreaktion. Samoin on nimittäin käynyt nuuskan kanssa. Veljeni käytti nuuskaa silloin kun itse olin teini-iän kynnyksellä. Kerran ollessani yksin kotona menin jääkaapille ja avasin Ettan purkin. Pyöräytin sormissani löysän pallon ja tyrkkäsin huulen alle. Pallo oli niin löysä, että nielaisin tuota mämmimäistä delikaattia herkkua ehkä tee-lusikallisen verran.

Hetken oli hemmetin hauskaa. Huone pyöri ja hymyilytti. Se hetki jäi noin kolmeen minuuttiin. Tämän jälkeen ryntäsin vessaan ja oksensin mustaa mössöä. Samassa kuulin myös vanhempieni palaavan kotiin.


Ei auttanut kuin sipaista linttaan astutut talvilenkkarit jalkaan ja rynnätä kotitalomme takana sijaitsevaan metsään. Siellä tuli sitten pitkää sylkeä valutettua useamman tunnin ajan. Aina sen jälkeen lähelläni aukeava nuuskapurkki saa minut yökkäämään.

Minun ei auta kuin hyväksyä oma vajavaisuuteni oluen vihaajana. Toki, kaikista maailman vajavaisuuksista se varmasti ei ole pahimmasta päästä.

Ei muuta kuin hölkyn kölkyn!

Kavereiden blogeja

Kuten avauspotkussa totesin, kavereiden blogeista on tullut hyvin tärkeitä.

Ilokseni huomasin että hyvä ystäväni ja vanha valmennustoverini Miha oli maininnut minut ja blogini omassaan. Kannattaa käydä tutustumassa verbaaliacrobaatin tuotoksiin.

Jatkuvaa syöttöä

Miha kirjoittaa kantaaottavia ja ajatuksia herättäviä tekstejä salibandysta, mutta myös havaintojaan tästä monenkirjavasta arjesta jota elämme.

Miha myös kysyy blogissaan, miksi Jussi mököttää. Jos minun tuttaviltani kysytään adjektiiveja minusta, voi varmasti tulla monenlaista vastausta. Laiska, lihava, komea, seksikäs, maskuliininen tjms. (viimeisimmät naispuolisilta kysyttynä) Tuskin kukaan sanoisi minua mököttäjäksi. Ehkä juuri tämä kontrasti tekee blogin nimestä mielestäni osuvan.

Vinkkejä kuuluisuuksille blogin nimeksi: Johanna Tukiainen: alykas.blogspot.com, George W Bush (kts. edellinen) Tony Halme: kynaniska.blogspot.com; Teemu Selänne: lopettaja.blogspot.com tai nopeapaatoksenteko.blogspot.com; Matti Nykänen: raitislaulutaito.blogspot.com; Hyvälle ystävälleni Kimi Räikköselle suosittelisin osoitetta hopottaja.blogspot.com; Jari Litmanen: onnekas.blogspot.com tai haavoittumaton.blogspot.com, Michael Jacksonin kirjoituksia voitte todennäköisesti jatkossa seurata osoitteissa olenvalkoinen.blogspot.com, nenapaassa.blogspot.com tai enoleseksuaalisestikieroutunutjamuutenkinolentaysintaltaplaneetalta.blogspot.com

Takaisin jo olemassaoleviin blogeihin.
Myös pitkäaikaisin ystäväni ja kaveri joka aikanaan minut kutsui mukaan salibandyn valmennustouhuihin antaa sanansäilän sivaltaa. Matti kirjoittaa sekä englanniksi että suomeksi. Molemmilla kielillä yhtä oivaltavaa ja sujuvaa tekstiä.

Matti THE Rönkkö

Uskon, että jos minun kirjoitustyylini iskee, myös nämä kaverit saavat hymyn suunpieliin. Jos minua ette voi sietää, antakaa näille kavereille mahdollisuus. Kirjoitusvirheet vähenee ja todennäköisesti kohtaatte pykälän verran Armeijan kakkatarinoita kultivoituneempaa läppää.

Kuntoilua ja kultainen M

Olen aivan saatanallisen huonossa kunnossa. Oikeasti. Käsittämättömän huonossa.
Kävin lääkärissä ja ne otti jostain syystä minulta EKG:n, siinä ei näkynyt mitään muuta erikoista kuin se, että pulssini on 49 lyöntiä minuutissa.

Lääkäri sanoi, että taidan olla aika huippukunnossa. Kyllä. Olen erinomaisessa kunnossa. Olen viimeeksi ottanut juoksuaskeleita ehkä kaksi vuotta sitten. Hengästyn portaissa kun tulen kotiin, (asun ensimmäisessä kerroksessa) ajan autolla kaikki autoa pidemmät matkat. Pulssini on todennäköisesti alhainen sen takia, että se ei vaan yksinkertaisesti jaksa pumpata sen useammin.

Mikä minut on tähän tilaan saanut? Olin nuorempana aktiivinen urheilija. Harrastin kaikki mahdollisia palloilulajeja. Tosin, laiska kun aina olen ollut, olin yleensä maalivahti. Olin armeijassa yhteensä viisi vuotta. Vaikka olinkin ilmatorjunnassa jossa liikuntaa ei luonnostaan niin paljon ole, olivat varuskunnan hyvät liikuntamahdollisuudet hyvä kannuste ja pysyin edes suht siedettävässä kunnossa.

Nyt olen ollut poissa armeijan hommista vajaat kaksi vuotta. En paina montaa kiloa enempää, mutta esim housukokoni on kasvanut kahdella tuumalla. On tapahtunut perinteinen lihaksista läskiksi ilmiö. Työ matkapuhelinliikkeessä ei ollut kovin kuluttavaa. Kaiken sen vähäisenkin kulutuksen kompensoin pikaruualla. Nykyään olen reissuhommissa, ajan yli 6000km kuukaudessa ja syön vain huoltoasemilla, pikaruokapaikoissa tai pihviravintoloissa.

Pikaruoka. Suhtautumiseni siihen on ollut aina melko sairas. Kun katsoin Super Size me elokuvan jossa kerrottiin pikaruuan vaikutuksista ihmisen terveyteen, reaktioni oli sairas nälkä ja heti piti mennä hakemaan Mäkkäristä isoin mahdollinen ateria ja tempaista vielä parit hampurilaiset ja pirtelöt kyytipojaksi.
Kun ensimmäinen McDonalds avattiin Lappeenrantaan vuonna 1995, söin myös ensimmäisen Big Mac ateriani. Tämän sysäyksen jälkeen olen syönyt vähintään kolmesti viikossa mäkkärissä. Ja tämä on oikeasti todella varovainen arvio. Eli huikeat n. 1900 ateriaa! Jos aterian keskihinta on ollut esim. se noin 6€, olen laittanut tienesteistäni huikeat 11500€ kultaiselle M:lle. Suomen ensimmäinen McDonalds avattiin Tampereelle vuonna 1984, tämän jälkeen Ronaldeilla on ollut vain kaksi voitollista vuotta. Minua ei ainakaan voi syyttää..

Mitä pikaruoka on vaikuttanut minuun? Minulla täytyy olla huikeat geenit, kun en ole tämän läskimpi. Lääkäri kuitenkin sanoi maksa-arvojeni olevan koholla ja neuvoi minun vähentävän juomista. Ennen testejä olin ryypännyt tämän vuoden aikana ehkä kaksi kertaa.. Joten lienee paistorasvalla ainakin jotain tekemistä asian kanssa.

Kun muutin Tampereelle, sain puolustusvoimista mukavan erorahan. Päätin sijoittaa siitä merkittävän osan kuntoiluun. Ostin Atletico-kuntosalille vuoden kortin hintaan 700€. Ostin saakelin makeat kuntoilukuteet, proteiinit ja kreatiinit kuntoon, sain henk. koht. kuntosuunnitelman. Tavoitteena kreikkalaista patsasta muistuttava taideteos.

Menin intoa piukeena salille. Ensimmäisen viikon aikana kävin siellä kolme kertaa. Tuijottelin hauistani peilistä kaiket päivät, vaikka tiesin että lihaskudosta syntyy lisää vasta useamman kuukauden harjoittelun jälkeen. Sitten koitti mullistva päivä. Menin suht täydelle salille ja ajattelin aloittaa jalkaprässistä. Vieressä oli suhteellisen massiivisen kokoinen karju joka nosteli prässiä hikihatussa 150kg:n painolla. Ajattelin että näytetääs nyt kun olen jo vähintään Herkuleksen voimissa. Tyrkkäsin 175kg tankoon ja rupesin pumppaamaan tyynellä ilmeellä.

Tein 12 toistoa ja viimeisen noston yhteydessä päässä kuului naks. Sain nostettua painot tukeen, mutta sitten päässä pimeni. Istuin prässissä ja kuulin vain ääniä jotka tulivat ikäänkuin tynnyristä. Ennenkuin tajusinkaan latasin kunnon mäkkärioksennukset keskelle kuntosalin lattiaa. Suoraselkäisenä miehenä, heti kun taas jotain näin, poistuin viivana pukuhuoneeseen ja ilman suihkua kotiin. Koko vuoden aikana en enää salille mennyt. Halvaksi tuli. Haluan vielä tässä välittää anteeksipyynnön salin siivoajalle.

En halua lihoa muodottomaksi, en halua että olen kolmikymppisenä viiskymppisen kunnossa. Siksi teen tässä julkisen lupauksen.

Minulla on kertausharjoitukset 10.6. Sitä ennen en syö yhtään roskaruokaa ja käyn kuntoilemassa vähintään kolme kertaa viikossa. En halua oksentaa keskelle vekaranjärven juoksurataa.

Krapulassa töihin

Niin.

Tämänhän on jo moni nähnyt. Tarina videon taustalla on aika perinteinen. Pikku humalat, jatkot, ilta päättyy hotelliin, aamulla sangen huono olo, töihin pitäisi mennä.

Se mikä tästä kerrasta teki poikkeuksen, on se että meikäpoika innostui dokumentoimaan heikon oloni kännykkäkameralla. Video sisältää selkeän käsikirjoituksen, vaikka otos onkin totaalisen spontaani. Niin spontaani, että en edes muistanut videointiani. Kun pätkän puhelimen syövereistä löysin joitakin viikkoja myöhemmin, oli se mielestäni riemukas. Halusin jakaa videon lähimpien ystävieni kanssa. Sen sijaan että olisin lähettänyt pätkän sähköpostissa, päätin perustaa käyttäjätunnuksen YouTubeen ja tunkea tuskani tulkinnan ns. tuubiin.

En olisi ikinä arvannut että porukka löytää videon ääreen. Alle kolmessa viikossa videota oli katsottu 300 000 kertaa, se oli saanut 700 kommenttia, merkattu suosikkivideoksi yli 1500 kertaa, arvioitu 4,5 tähden arvoiseksi. Video oli myös kaikista Komedia-leimalla arvioiduista videoista yhden viikon kahdeksanneksi katsotuin koko YouTubessa! Sisäpiirivitsi siis.

Silloisen firmani johto myös kiinnostui videosta ja epäsuorasti minut käskettiin poistamaan video netistä. Nyt on duunipaikka vaihtunut, joten otan tämän riskin uudestaan. Haluan sanoa etten ole ylpeä olostani, en suosittele krapulassa töihin menemistä, enkä edes alkoholin käyttöä. Video on kuitenkin mielestäni hauska kuvaus ja sisältää aitoa kärsimystä. Minun on helppo katsoa videota ns. ulkopuolisen silmin, sillä onhan minua sangen vaikea kuvasta tunnistaa. Saa nähdä kauanko viitsin tätä videota täällä ja Tubessa pitää, uskon kuitenkin että tällä kertaa video ei aivan yhtä hurjaa suosiota saavuta, joten mahdollisesti hyvinkin pitkään.

Nimiä

Lapsuudessa sadepäivinä oli joskus tylsää.
Yksi mielenkiintoinen tapa viihdyttää itseäni oli
selata puhelinluetteloa ja etsiä lystikkäitä nimiä/ nimiyhdistelmiä.

Yksi on jäänyt mieleen yli muiden: Terveisiä vain Lehtori Reija Margareta Römpötti-Papuselle.

Myös nyt jo kun ikä on lähempänä kolmeakymmentä kuin mitään muuta kymmentä, saa sitä itseään hauskutettua melko erikoisin keinoin. Päivänä eräänä eksyin Väestörekisterikeskuksen Tilastot osioon.

Tietysti piti ensiksi katsella montako Jussia Suomesta löytyy. (Yhteensä 24104) Jussi nimen kulta-aika on osunut vuosiin 1980-1999 jolloin nimettiin lähes 10 000 Jussia. Tämän jälkeen innostuin testaamaan kaikki perheenjäseneni ja ystäväni.
Kun tämä kävi tylsäksi päätin testata totaalisen random sanoja. Hämmästyin suunnattomasti! Oli vaikea löytää sanaa, jota joku onnekas ei olisi saanut etunimekseen! Seuraavassa lista erikoisimmista:

Homo (1kpl vuosina 1900-1919)
Kelli (12 kappaletta Naisia)
Mursu (2kpl miehiä vuosina 1980-1999, ihan harmittaa omien vanhempieni mielikuvituksettomuus)
Ilves, Kalpa, Kerho löytyvät ns. jääkiekko nimistä. Harmittelin että Saipaa ei näkynyt. Kun jalkapallon puolelle mennään, niin eräs punaisten kannattaja on nimennyt lapsekseen Pool. Vähemmän yllättävää on se että ManUn kannattajia löytyy yli 1500.

Ihana on nimenä yhdellä miehellä ja 66 naisella, Kamala nimi löytyy neljältä naiselta. Liekö sattuneet samaan perheeseen.

Vanhan äidinkielen opettajani isoäidin nimi oli ollut Ainoa Meren Helmi. Kun siihen lisätään sukunimi Holopainen, on kontrasti mielestäni vähintään erikoinen.

Susi on yllättäen vain naisten nimi, heitä on 12 kappaletta. Liekö nimitys Susi-ruma viittaus johonkin ihmiseen, eikä suinkaan metsiemme takkuturkkiin.

Suomesta löytyy Hemuleita, Muumeja ja tietysti useampi Myy. Pienenä pettymyksenä Haisuli oli vielä käyttämättä. Tarttukaapa onkeen!

Neljä miestä ovat olleet pienestä pitäen Ukkeja. Mikähän heidän hellittelynimensä on ollut lastenlasten suusta?

Taku (9 miestä, 6 naista) on Tikua (1 mies 4 naista) suositumpi nimi. Aku (2712)voittaa Iineksen (1414). Pluto (1 mies) ottaa pahasti nokkiin Hessulta (12) Heitäkin suositumpi on Pelle (42). Roopen (5262) vihollisista Milla (8287, yksi mies) pesee lattiaa Piillä (60, 58 naista) ja Karhu (2) koplalla.

Nimiksi on annettu mm. Pelto, Tie, Loma, liekö viittauksia ns. alkusysäykseen.
Alkulähteeksi käy myös: Pomo, Viera(s), Oma, Ukko, Akka.
Edellisiin liittyen, on alkuun panemiseen syynä voinut olla myös Kalja (1 nainen)tai pahemmassa tapauksessa Piri (13)

Niin.. ihan tässä ihmetyttää että pienempänä en kehdannut sanoa toista nimeäni (Samuli) kun se oli niin älyttömän nolo ja poikkeuksellinen.
Jaahas. Emäntä tulee kohta kotiin, pitäisiköhän se laittaa Kelli Mursu aluille.

Tulitusta

Seuraavan tekstin kirjoitin aikanaan Jatkoaika-keskustelupalstalle osioon "Silloin hävetti"
Teksti on nyt sieltä poistunut, mutta ylpeänä tapauksesta haluan että tapaus jatkaa eloaan. Siksi copy+pastetan sen tänne. Nauttikaa!

Olen ollut joskus pimeässä menneisyydessäni armeijassa kapiaisena. Toimin aselajissa jossa ei liikaa liikkumaan pääse, kun liike tapahtuu autoilla ja muutenkin toiminta on pykälän verran leppoisampaa.

Tämä tarina sijoittuu yhteen urani rankimmista viikoista, kun johdin T3 taisteluammunnat Pahkajärven Isku-uralla. Kaikki viimeaikoina armeijan käyneethän tietää, että T3 on ns. kissanpolku ammunta, jossa partio saa tehtävän ja tuhoaa tehtävän aikana kohtaamansa vihollisen. Se mikä kyseisestä ammunnasta tekee kapiaiselle rankan, on se että viikon aikana ammutin yhdessä tulitoiminnanvalvojani kanssa 200 paria. Kiire oli tolkuton, joten 300 metrin radan päätteeksi juoksimme aina alkuasemiin. Nopeasti laskettuna siis viiden päivän aikana kävelimme ampujien perässä jatkuvasti tarkkaillen sen 60km ja juoksimme takaisin toiset 60. Kyllä siinä oli läskille IT-miehelle urakkaa.

No.. Itse ammunnat meni hyvin ja taisteltiin jo viimeistä päivää. Enää kymmenkunta paria jäljellä ja ammunnat olisivat turvallisesti ohi. Jokin kuitenkin teki tästä aurinkoisesta kevätpäivästä ikimuistoisen. Olin juuri juossut alkuasemiin ja minuakin lihavampi tulitoiminnan valvoja tuli vielä n. 100 metriä perässä. Täysin varoittamatta aamuinen armeijakahvi ilmoitti tehneensä työnsä valmiiksi. Sanoin ääneen "NYT!", ja lähdin viivana juoksemaan vaara-alueen taakse. Talvi oli sangen luminen ja kahlasin reisiin asti koskemattomassa lumessa. Jokaisella mannemaisella jalannostolla sulkijalihaksen työ kävi yhä tukalammaksi. Paniikissa riisuin punaisen varoliivini, ettei koko ampuva komppania näkisi kirkkaasti pellolla loistavaa paskantajaa. Eipä se vihreä camokaan nyt liikaa suojaa antanut. Äkkiä vähän suojaa antavan näreen taakse tiikeriloikalla ja ei sekuntiakaan liian myöhään housut kinttuihin.

Sieltähän tulla tupsahti pakillinen totaalisen kokkareetonta tavaraa iloisesti poksahdellen. Tässä vaiheessa huomasin että runsas lumisuus ei ollut hyvästä, sillä koko liejulammikko tippui vain noin 20 senttiä alemmas ja alkoi siitä vastustamattomasti valua kalsareihini. Tässä vaiheessa minua jo huhuiltiin viranomaiseverkon (VirVe)radiolla.
"Ammunnan johtaja, tulitoiminnan valvoja, missä olet?"
Minä: "Mun piti mennä"
TTV: Mihin sä menit?"
Minä: "Siis piti MENNÄ MENNÄ"
TTV: "Joo mut mihin? Pitäis jatkaa!"
Minä: "Jatka yksin, mun oikeesti piti nyt mennä"
TTV: "Voinko mä jatkaa, mistä tiedän ettet oo maalialueella?"
Minä: "Minä olen ammunnanjohtaja, tiedän missä maalialue on, enkä TODELLAKAAN mene sinne paskalle"
Tuon lauseen sanottuani tiesin kuulevani asiasta vielä. Korvia, jotka tuon lauseen kuuli, oli melko korkeallakin taholla.

No. Mutta palataan suuremman ongelman pariin. Eli se kakka.. Sehän valui sitten housuihin. Paperia? No eipä tietenkään. Eipä auttanut kuin ottaa kourallinen lunta ja ruveta pyyhkimään poskia enimmistä sonnista. Kun lähelle anusta päästiin, voin kertoa että tuska on valtava. Joku on joskus sanonut, että kaikkeen tottuu paitsi jääpuikkoon perseessä, koska se ehtii sulaa ennen kuin siihen tottuu. Omasta kokemuksestani voin kertoa että tuskin tottuisin ilman sulamisreaktiotakaan. Kivekset kiipesivät jopa varren yläpuolelle ja sulkijalihas olisi varmaan puristusvoimallaan katkaissut lätkämailan.Totesin kalsarit menetetyiksi. Onneksi skapparilla on aina nahkamies mukana jolla silvoin lahjabokserini. Sitä paskaa oli paljon! onneksi lumella hieromalla sen sai housuista jotenkin piiloon, hajua se ei poistanut.

Noin puolen tunnin päästä pääsin tarpomaan takaisin lähtöalueen vieressä olevalle Taisteluvälineteltalle. Tväl-teltta tyhjäksi ja vielä paperilla vähän parentelemaan tulosta. M-91 housut tuntuivat vähän iljakkailta paskaisena ja ilman kalsareita. Hetki tästä vartiomies soitti ja ilmoitti että ampumaharjoituksen komentaja on tulossa kissakauluksisen (kenraali) Prikaatin komentajamme kanssa seuraamaan ammuntojen loppuvaiheita. Jo mennessäni tekemään ilmoitusta näin kujeilevan ilmeen molempien kasvoilla. Ikimuistoinen hetki, joka menee jopa kunniamerkkejen ohi, oli se kun suuresti kunnioittamani komentaja ojensi minulle palkinnon hyvin suoritetuista ammunnoista. Palkinto oli rullallinen Lambia.

Dummy!

Kuten esittelytekstistäni ilmeni, työskentelen nykyään matkapuhelinalalla.
Nykyiselle alalle hakeutumiseni on täysin sattumaa. Vuonna 2006 halusin päästä pois
puolustusvoimien palveluksesta ja saada töitä Tampereelta. Tampere kiehtoi lähinnä silloisen tyttöystäväni takia, hän opiskeli täällä. Hakupiirini oli todella laaja niin maantieteellisesti kuin alallisestikin. Kävin mm. työhaastattelussa Hämeenlinnassa, työnä ovelta ovelle kiertävä imurikauppias. Laitoin hakemuksia myös vanginvartijaksi, puhelinmyyjäksi jne.

Matkapuhelinala kuullosti kiinnostavalta. Onhan sukupolveni tottunut seuraamaan puhelinten kehitystä koko nuoruusikänsä. Itse aloitin kännykkään puhumisen sangen myöhään. Isäni osti Nokia 1611 puhelimen vuonna 1997. Hyvin nopeasti hän sai kuitenkin huomata, että puhelin oli siirtynyt parempiin taskuihin. Meillä oli isän kanssa ns. yhteisliittymä. Hän sai pitää puhelinta sunnuntaisin ja maksaa laskut, minä hoidin laskujen kerryttämisen. Vuonna 1997 olin jälkijunassa, yli puolella lukion lukkakavereistani oli jo kännykkä.

Ensimmäinen oma puhelin ja liittymä oli Nokia 3210+Radiolinja. Tämän jälkeen puhelin on vaihtunut puhelin/vuosi vauhtia. Isälläni on tällä hetkellä menossa kolmas puhelin. Ennen alalle siirtymistä listani on seuraava (huom. kaikki Nokian puhelimia, nykyään kyseisestä merkistä saan ihottumaa)
Nokia 3210, 3310, 7250i, 6600, 6260, 5140i, N70.
Tällä hetkelläni kotonani on omassa käytössäni yli 60 eri puhelinta. Joten valinnanvaraa riittää.

Mennäkseni itse otsikon aiheeseen. Yksi asia minua on matkapuhelinmaailmassa kovasti ihmetyttänyt viimeaikoina. Dummyt! Dummyt (suom. tyhmä, nukke, tutti, pölkkypää, huvitutti) ovat aidon puhelimen kokoisia ja painoisia kapuloita joissa ei ole mitään ns. älyä. Niitä voi esim. sovittaa taskuun että kuinka paljon pullottaa, harvoin edes näppäimistä saa aitoa tuntumaa. Olen miettinyt viittaako kyseinen nimi, dummy, kyseiseen kapulaan vai sen keksijään. Mitä iloa tällaisesta kapulasta on kuluttajalle? Toki, ykkösasia kuluttajalle on puhelimen ulkonäkö, tämän jälkeen hinta ja sitten ruvetaan katsomaan mitä ominaisuuksia puhelimesta löytyy. Mutta ei asiakasta kiinnosta lukea tylsiä numero-kirjain yhdistelmiä spekseistä, he haluavat testata käyttöliittymää, mitä tapahtuu mistäkin nappulasta, kuinka mukava puhelin on käyttää, millaisia ääniä se päästää ja kuinka kirkas on näyttö.

Suomessa todella harvassa liikkeessä on tarjolla vain toimivia demo-kappaleita. Suurimmassa osassa liikkeistä löytyy vain dummyja.
Mutta miksi tämä kulttuuri on keksitty matkapuhelimiin? Miltä tuntuisi jos menisit televisio-ostoksille. Liikkeessä olisi monen kokoista ja näköistä töllötintä. Mutta et voisikaan verrata kuvanlaatuja, koska kyseessä olisi dummy-telkkarit. Muoviseen lootaan olisi vain liimattu 50 tuumainen still-kuva! "Hyvältä näyttää, minä otan tämän."
Tai autokaupassa! "Haluaisin koeajaa tuota Audi S5 Quattroa." "Valitettavasti meillä on vain dummyversioita autoista, mutta näettehän te speksit listasta. Kulkee 250km/h, neliveto jne. Miksi sitä pitäisi ajaa?"
Hedelmätiskillä saisit puristella vain dummy-banaaneja. Aidot saat sitten ostamassasi myyntipakkauksessa. Mutta näkeehän dummyista että ne on keltaisia ja mahtuu vaikka perseeseen.

Ok. Kärjistettyjä mielipiteitä, vai onko? Esim. tietokoneissa mallistot vaihtuvat lähes samaa tahtia kuin matkapuhelimissa. Hintaluokkakaan ei ole ratkaisevasti suurempi.(alle 100€ puhelimista ei tehdä dummyja) Miksi joku valopää ei ole keksinyt tehdä dummytietokoneita?

Tässä ensimmäinen tekstini ja heti tautista avautumista. Kiitos siitä että luit, palaa toki palstalle!

Avauspotku

Hei!

Bloggaaminen on tätä päivää.
Nykyään aloitan surffausessioni tarkastamalla muutaman
tärkeimmän kaverini blogin. Huomaan aina ilostuvani kun sivuilla on päivitystä tapahtunut.
On aivan sama kerrotaanko blogissa sydäntä särkevää vuodatusta, pakinamaista sanojen ilotulitusta, totaalista kyllästymistä yhteiskuntaan tai muutama sekava lause villin baari-illan jälkeen. Kurkistus toisen elämään on silti aina antoisaa.

Nyt tosin olen huomannut, etten välttämättä soittele kavereilleni niin useasti, tiedänhän kuitenkin mitä heidän elämäänsä kuuluu. Se ei välttämättä ole hyvä asia.
Avaan nyt tämän blogin silläkin uhalla että oma puhelimenikin lakkaa soimasta. Pyrin täydentämään tätä sivua ainakin mukahauskoilla pohdinnoilla. Kirjoitusinspiraation saa usein myös päälle aivan totaalinen vitutus, mutta pyrin välttämään sitä että tekstini olisivat vain katkeraa vuodatusta.

Pääosin teen tätä blogia itselleni. Olen usein aloittanut tekemään päiväkirjaa, mutta laiskuus sen täyttämiseen on aina vaivannut. Uskon että tämä on omien tuntemusten tärkeää arkistointia muuallekin kuin muistinsyövereihin, josta varmasti on hyötyä ja iloa vuosien päästä.

Vähän tietoja minusta:

Nimi: Jussi Viljakainen
Syntynyt: Kesällä 1981 Lappeenrannassa
Asuu: Tampereella
Opiskelut: Ylioppilas, Upseerin perusopinnot
Työhistoria: Opetusupseeri, Puolustusvoimat; myyntineuvottelija,Matkapuhelin operaattori,
Nykyinen työpaikka: Market Development Manager, Matkapuhelin valmistaja
Koti: Avovaimo ja kissa