sunnuntai 4. toukokuuta 2008

Hallitonttu Topi


Aikanaan kun Suomi oli täynnä kyläyhteisöjä, jokaisesta kylästä löytyi kylähullu. Teollistumisen ja urbanisoitumisen jälkeen näitä sympaattisia hömelöitä löytyy vähän joka alalta, myös urheilun ystävistä.

Esimerkiksi Jyväskylästä löytyy Halli-Ana. (tai Sali-Ana)Sympaattinen ja sosiaalinen kaveri joka käy varmaan kaikissa urheilutapahtumissa mitä Jyväskylän seudulla on. Itse olen törmännyt häneen usein salibandyotteluissa. Halli-Ana on sangen äänekäs kaveri ja hänessä erikoista on erityisesti se, että hän kannattaa aina vierasjoukkuetta. Yleensä hänellä on asiaankuuluvaa fanihepenettä päällä. En tiedä Anasta paljoa, vaikka hän melko legenda onkin. Usein vierasjoukkue palkitsee Anan ennen peliä fanipaidalla tai vastaavalla. Kertokaa toki kommenttiosioon Anasta enemmän, olisi mielenkiintoista kuulla!

Lappeenrannan oma legenda on Topi. Hallityöntekijä joka ainakin itselleni tuli tutuksi junnuvuosina 80-luvun lopusta alkaen. Topi lienee ollut hommissa jo paljon ennenkin. Topi tuli mieleen kun näin parvekkeeltani hassun tonttumaisen hahmon kulkevan Tampereen keskustassa. Hymy tuli huulille välittömästi, paljon tarinoita tulvahti mieleen.

Tulevat tarinat on kaikki kuulopuheita, eikä niiden todenperäisyydestä ole mitään takeita. Korjatkaa toki kaikki virheeni. En tiedä tallaako Topi enää näitä maisia mantuja, jos ei, rauha hänen muistolleen.

Topi oli aikalailla viinaan menevä mies. Hänen vaatetuksensa ja ulkomuotonsa muutenkin viittasi ns. puistojenmieheen. Tämä ulkomuoto juuri sai meidät junnarit kutsumaan miestä Hallitontuksi. Täytyy heti sanoa, että olisi sen viinapullon huonomminkin voinut ansaita, kuin tekemällä tärkeää työtä hallilla.

Tarina 1: Topin kerrotaan pyöräilleen valtakadun päässä olevaa liikenneympyrää väärään suuntaan. Poliisi oli pysäyttänyt miekkosen: "Tietääkö se Topi että kumpaan suuntaan tätä ympyrää pitäisi ajella?" Tähän Topi vastasi empimättä: -Enpä kyllä tiedä, mutta kysykää tuosta LUM:n kioskilta. Ne varmaan tietää.

Tarina 2: Juopon tuuria osa 1. Topin kerrotaan jääneen hallin takana junan alle. Topi oli lentänyt vanhanmallisista junista tutun keula-auran päälle. Junan vauhti oli ollut melko hiljainen ja Topi oli selvinnyt tyystin naarmuitta. Polkupyörä sen sijaan oli mennyt solmuun ja junan pysähdyttyä Topi oli mennyt vaatimaan veturikuskilta korvausta rikkoutuneesta Konjamiinipullosta. Siinä kankkusessa päänsärky on varmasti ollut valtava, kun ei loivariakaan ollut tarjolla. Aivan kuin olisi jäänyt junan alle.

Tarina 3: Topi ilmeisesti asui jossain Lappeenrannan teollisuusalueista pienessä mökissä. Lämmitys ei ilmeisesti ollut kämpässä kovin tasainen, sillä kerran Topin kerrotaan sammuttuaan jäätyneen kiinni harvoista hiuksistaan sängynpäätyyn. Oli jo valmiiksi sangen kulunut look ollut näkemisen arvoinen kun Topi päänsä sai irti revittyä.

Tarina 4: Juopon tuuria osa 2. Hallin viimeinen jäävuoro oli vetäisty ja hallinhoitaja Jussi oli ajanut jääkoneellaan viimeisen kierroksen. Hän kävi heittämässä lumet koneesta hallien välissä olevaan lumikasaan. Aivan sattumalta sivusilmällään hän näki jotain erikoista pilkistävän keskeltä hankea. Järkytys oli suuri kun hän havaitsi sen olevan kylmähkö käsi. Ei varmaan tarvitse kertoa kuka oli mennyt vetämään pienet päiväunet hangen päälle. Topi oli saanut ainakin yhden jäänajon lumet päälleen ja herättyään oli vähän kylmissään. Mutta siitäkin selvittiin.

Tarina 5: Topi tienasi vähän pimeitä viinarahoja korjaamalla rikkoutuneita mailoja. Niitä hän hallin takana naulaili kasaan ja yritti myydä niitä junnareille pihamailoiksi. Kaupantekijäiseksi hän myös tarjosi toisiinsa kiinni liimautuneita irtokarkkeja todella likaisesta pussista. En uskalla edes arvata kuinka vanhoja ne olivat.


Jos tarinoissa oli asiavirheitä, korjatkaa toki kommenteissa. Jos ne ovat täysin legendaa, älkää korjatko! Mielellään lisää tarinoitakin kuulisi, varmasti moni Topin muistaa.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Kuulemani mukaan Topin kämppä olisi ollut jossain tirilän takametsissä. Siis nykyisen ABC:n lähistöllä. Ja oman muistikuvan mukaan letti oli jäätynyt seinään kiinni, mut ei kai se oo nii justiisa!!!